Harjoituksissa kuultua
LO:ssa rakastetaan musiikkia klassisesta kevyempään ja yhteishenki on erinomainen. Kun nuoteissa tulee tiukka paikka eteen, kapellimestarin letkeällä, joskus tinkimättömälläkin luotsaamisella karikot kierretään. Tässä muutamia harjoituksissa kuultuja heittoja:
A = kapellimestari
S = soittaja
A: Minulle taitaa tulla flunssa. Sattuuko kellään olemaan päänsärkylääkettä?
S: Auttaisikohan se, jos me virittäisimme kunnolla?
A: Jotkut soittavat ihan lyönnin mukaan. Toivon, että sellaisten määrä lisääntyisi.
A: Laske vähän sitä ääntä.
S: Olenko minä liian korkeatasoinen?
A: Otetaan hitaampi tempo, niin saadaan mukaan enemmän oikeita ääniä.
A: Haluaisin edelleen uskoa palautusmerkkien voimaan.
A: Tässä pitäisi soittaa selvä pianissimo.
S: Ei kuulu orkesterin valikoimaan.
A: Tässä saa olla forte.
S: Sitä kyllä löytyy.
A: Sinulla se c ei kuulunut kunnolla.
S: Ei se ole c vaan cis.
A: Silloin oli parempi, ettei se kuulunut.
S: Siis cis niin kuin sisko.
A: Nyt se kuulosti paremmalta.
S: Ehkä sinä vain siedät enemmän epäpuhtautta.
A: Kilpailun tässä vaiheessa ykkösviulu johtaa.
A: Olemme soittaneet vasta muutaman rivin, mutta jo nyt jousilla ja puhaltimilla on tahdin ero.
S: Tuliko uusi ennätys?
A: Toivon, että sävellajivaihdoksen kolme b:tä otettaisiin vähitellen käyttöön.
S (puhaltaja): Tässä kopiossa näkyy vain neljä nuottiviivaa.
S: Kyllä se riittää harjoituksissa.
S: Varsinkin puhaltajille.
A: Päivystävä sellisti ei ollut paikalla (kun sellojen sisääntulo myöhästyi)
A: Puhaltaja on kyllä punainen, mutta ääntä ei kuulu.
S: Se häpeää.
S: Soitetaan plagiaattorien tulo (pro gladiaattorien, kun soittaja toi harjoituksiin kopioituja nuotteja)
A puhaltajalle: Torvi siellä!
S: Eipäs mennä henkilökohtaisuuksiin!
A: Nyt kun jouset ovat saaneet a:n, puhaltajat virittävät.
S: Niille riittää b.
S: Siis b-luokan soittajat virittävät.
S: Harjoituskirjain P niin kuin Jaska.
A: Trumpetti voi soittaa oktaavia alempaa.
S: Rukouksesi on kuultu.
A: Saatko tulemaan äänen?
S: Putki ei riitä.
S: Sitähän saa Huberilta.
Soittaja lupasi mennä lainaamaan nuotteja Sibelius-Akatemiasta ja kopioimaan ne.
S: Kopiointihan on kielletty.
S: Kyllä ne siellä arvaa, että ne kopioidaan.
S: Pane kuitenkin kommandopipo päähän.
A: Jakakaa se viulujen neliääninen sointu pulttikavereiden kesken.
S: Muuten tulee kratsioso.
A: Tässä sinun pitäisi soittaa enemmän piano.
S: Voi voi, kun se on ainoa kohta, jonka osaan kunnolla.
S: Olin kyllä merkinnyt sormituksen, mutta unohdin painaa.
S: Tuli siis painovirhe.
A: Nyt sinä osuit lähemmäksi oikeaa ääntä kuin koskaan aikaisemmin.
A: Teillä on turhaan kokojousi, kun ette käytä sitä.
A: Laulavammin! Oletteko harjoitelleet puhelinkopissa?
A: Ja sitten tulee mukaan telaketjuosasto (kontrabassot).
A: Se kohta siinä on c:tä.
S: Sittenhän minä olen soittanut pelkkää p:tä.
A: Aiotko rakentaa sinne baarin? (Kun basisti toi soittopaikalle ensiksi korkean jakkaransa.)
S: Hän on tottunut istumaan vain baarituolilla.
S: Tässä kohdassa jotkut soittavat väärillä etumerkeillä.
A: Niin, mm. siinä kohdassa.
A: Tarkoitus on, että soitetaan rytmissä, eikä jokainen niin nopeasti kuin pystyy. (Finlandian 1/16-osa -sekstolit viuluille)
Gösta tuurasi Ahtia ja sanoi, että nyt viritetään.
S: Älä ota sitä tehtävää niin vakavasti.
G: Niin isot pojatkin tekevät.
S: Mehän jo viritimme viikko sitten.
Gösta sanoi, että hän harjoittaa lähinnä yhteissoittoa kiinnittämättä huomiota nyansseihin. Eräässä kohdassa joku soittaja sanoi kuitenkin: Tässä saisi kyllä olla selvä piano.
S: Oletko liittynyt pianonvartijoihin?
S vähän myöhemmin: Myös tässä saisi olla piano.
S: Siellä on toinenkin pianopoliisi.
A luetteli useita parannusta vaativia asioita ja sanoi lopuksi: Vielä muistutan, että siinä on b eikä h.
S: Ja sekin vielä!
S: Voitko lyödä myös ne taukojen lyönnit?
A: Tulkoon samaan hintaan.
A: Sehän meni hyvin. Olikohan se vahinko?
A: Tuo äskeinen ei ollut orkesterin paras soundi.
S: Säästetään se konserttiin.
A: Olipas miehekäs pianissimo.
A: Intohimoisemmin!
S: Kyllä tässä halu nousee.
S: Pitäisiköhän jo sublimoida?
S: Ei muuteta näitä jousituksia, koska niillä on pitkät perinteet.
S: Myös jatkuvilla muutoksilla on pitkät perinteet.
A: Äsken näin solistin tulevan tänne, mutta nyt hän on hävinnyt.
S: Ehkä hän meitä kuultuaan tuli toisiin ajatuksiin.
S: Tuon konserttiin yhden sairaslomalla olevan kuulijan.
S: Minä en kyllä suosittelisi.
A: Käyttäkää ne alennusmerkit täysimääräisesti eikä vain osittain.
A: Kun nyt pääsette soittamaan tämän Rahmaninovin pianokonserton finaalin lopun maestoso-jaksoa, on se samaa kuin väri-TV mustavalkoisen jälkeen.
A: Tuntuuko siltä, kuin olisit saanut Mersun allesi? (Kun Lauri soitti ensimmäisen kerran Mendelssohnin viulukonserttoa orkesterin säestyksellä.)
S: Olkaa nyt hiljaa, kun X:llä on soolo. (Kun X:n kännykkä soi ja hän vastasi siihen.)
A: Aleksi on saanut uuden viulun.
S: Saiko hän myös käyttöohjeen mukaan?
A: Koettakaa saada siihen enemmän sisältöä ja syvyyttä. Kyllä teille nuorillekin on elämässä jo ehtinyt kertyä sen verran pettymyksiä ja vastoinkäymisiä.
A: Kakkosviuluille huomauttaisin, että valitettavasti mikään muu soitin ei tässä peitä teitä.
S: Kohta ennen K:ta ei meiltä vielä suju kunnolla.
A: Jos se sinua lohduttaa, niin täällä on monta muutakin kohtaa, jotka eivät suju kunnolla.
A: Tämä on Gershwiniä eikä Kaustista.
A: Teillä on jotenkin sellainen teollisuus-spiccato.
S: Pitäisi olla siis luomu-spiccato.
A: Se äskeinen kehuminen koski vain alkuosaa (kun jatko ei enää onnistunut).
S: Soitetaan vain tehtaan jousituksilla (kun joku ehdotti nuotteihin painettujen jousitusten muuttamista).
S (puhaltaja): Kyllä viululla sitten ehtii (kun ykkösviulut soittivat nopean kuvion).
A: Ei aina kakkosviululla.
A: Toivon, että selvästi väärät äänet soitetaan hiljaa.
S: Minulla ei ole sordiinoa mukana.
S (puhaltaja): Onhan se raskas kantaa.
A: Sehän oli hieno pianissimo. Minä kokeilen nyt kehumistekniikkaa pianissimon saamiseksi.
A: Otetaan äskeinen vielä kerran. Kun sen soittaa kaksi kertaa väärin, sen oppii.
A: Siellä on sellaisia merkintöjä kuin p, f ja aksentteja. Tarkoitus on ottaa ne huomioon.
S: Olipa hyvä, että tuli puheeksi.
S: Se pp ei tarkoita puhalla paksusti vaan pihtaa pirusti.
S: Kotona se kyllä meni.
S: Olisit ottanut nauhalle ja tuonut tänne.
A: Minullakin tämä johtaminen sujuu paremmin kotona peilin edessä.
S.L. 25.12.2005